AM-SUUNNITTELU

ORIGO ENGINEERING OY
Slider

Teemme Origo Engineeringillä mekaniikkasuunnittelun lisäksi myös AM-suunnittelua (= materiaalia lisäävää valmistusta varten tehtävää suunnittelua). AM-suunnittelua voidaan hyödyntää joko valmiiden tuotteiden tai vasta ajatuksen tasolla olevien ratkaisujen suunnittelussa.

Usein AM-suunnittelua käytetään jo olemassa olevien tuotteiden ominaisuuksien parantamiseen, kuten esimerkiksi kappaleiden keventämiseen tai kestävyyden lisäämiseen. Kappaleeseen voidaan suunnitella myös uusia ominaisuuksia, kuten esim.  jäähdytyskanavia. Valmistus- ja varastointikuluja voidaan pienentää yhdistämällä kokoonpanojen eri osia yhdeksi osaksi.

Olennaista AM-suunnittelussa ja 3D-tulostuksessa on hyödyt, jotka realisoituvat kappaleiden valmistuksessa, lopputuloksessa ja tuotannon kokonaisketjussa. Kun suunnitelmat voidaan lähettää digitaalisessa muodossa ja tulostaa lähellä vastaanottajaa, kuljetuskustannukset ja varastointikulut minimoituvat.

Suunnittelutyö tehdään ohjelmalla, joka tuottaa kymmeniä eri variaatioita annettujen ehtojen mukaan. Tästä syystä avoin ja tarkka kommunikaatio asiakkaan kanssa tuottaa parhaan tuloksen. Joskus keskiössä on mahdollisimman hyvä kestävyys, toisinaan taas halutaan keventää painoa tai parantaa muotoilua.

Hyvin tehty AM-suunnittelu ja sen kautta löydetyt ratkaisut ovat investointeja, jotka houkuttelevat asiakkaita hankkimaan lisäarvoa tuottavia versioita tai saavat tuotannon toimimaan tehokkaammin.

AM-suunnittelua voidaan tehdä esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

Asiakastöiden alussa tehtäviimme kuuluu kartoittaa tarve asiakkaan edun mukaisesti. Otamme selvää, onko ratkaisu ylipäänsä tulostettavissa ja mitä muita mahdollisia rajoitteita on jo lähtökohtaisesti olemassa.

Generative design on tekoälyyn pohjautuvaa suunnittelua, jossa kappaleen suunnitteluun ei ole välttämättä valmista pohjaa. Suunnittelua varten määritellään kappaleelle kriittiset mitat ja määreet, jonka puitteissa sen tulee toteutua. Nämä määreet voivat olla mm. materiaaleihin kestävyyteen tai massaan liittyviä, toisinaan kyse voi olla myös muotoiluun liittyvistä yksityiskohdista.

Topologian optimoinnilla voidaan keventää jo olemassa olevan kappaleen massaa koskematta sen toiminnallisesti tärkeisiin rakenteisiin. Ohjelmalle annetaan tutkittavaksi kappaleen digitaalinen malli, josta se työstää annettujen arvojen ja rajoitusten mukaan olevan variaation.

Topologian optimointi voi tuoda merkittäviä säästöjä kappaleiden valmistukseen mm. edullisempien materiaalivalintojen ja aiempaa yksityiskohtaisempien kestävyysmallinnuksien (FE-analyysien) myötä. Sitä on käytetty apuna mm. autoteollisuudessa, jossa joidenkin kappaleiden massaa on haluttu keventää säilyttämällä kuitenkin niiden hyvä kestävyys.

Voisiko AM-suunnittelu mullistaa teidänkin tuotteenne? Ota yhteyttä ja kysy lisää asiantuntijaltamme!

Uusia ulottuvuuksia suunnitteluun – Origo Engineering

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Mikko Henttinen

050 300 4275

mikko.henttinen@origoengineering.fi

 

Slider