ENGINEERING OY
ORIGO
Slider

Origo Engineering pistettiin pystyyn, koska se tuntui vahvasti kokeilemisen arvoiselta idealta. Oikeat ihmiset olivat oikeaan aikaan samassa paikassa. Mikko Henttinen ja Kalle Hällfors ovat entisiä työkavereita tehtaan lattiatasolta ja myöhemmin koulun penkiltä. Sittemmin heistä tuli yhtiökumppaneita.

 

Yrittäjien rinnalla kehitystyössä ja osakkaina toimivat yli 30 vuotta alalla ollut mekaniikkasuunnittelun asiantuntija ja opettaja sekä kaksi tunnettua vaasalaista teollisuusyritystä

 

Parivaljakon taustalla on vahva käytännön osaaminen ja halu kehittää ratkaisuja, joista on aitoa hyötyä sekä työelämän että ihmisten arjessa. Tätä varten yritys on yhdistänyt mekaniikkasuunnittelun ja 3D-osaamisen, jonka soveltaminen käytäntöön vaatii osaamisen lisäksi silmää ja ymmärrystä kokonaisuuksille. 

 

Origo Engineeringillä tehdään töitä rennolla otteella ja pienen tiimin tehokkuudella. Asiakastöissä ovet avataan yhteistyölle, avoimelle kommunikaatiolle, uusille oivalluksille ja säästöä tuottaville innovaatioille. Turhaa työtä ei tehdä itselle eikä asiakkaalle, luottamus syntyykin teoista ja rehellisistä sanoista.

 

Työyhteisössä vaalitaan sitä, että kaikki saavat keskittyä siihen missä he ovat hyviä. Kukaan ei ole kaikkitietävä, ja siksi siellä osataan arvostaa ja hyödyntää kaikkien osaamista. Ketään ei jätetä yksin.

 

Kuten yrityksen perustaminenkin, uudet asiakastyöt vaativat ripauksen rohkeutta ja ennakkoluulotonta asennetta. Siksi Origo Engineering taitaakin olla olemassa -juuri niitä asiakkaita varten, jotka haluavat kehittyä ja astua kehityksessä eteenpäin.

 

Uusia ulottuvuuksia suunnitteluun – Origo Engineering

Slider